Kristosofisen elämänymmärryksen opillisena lähtökohtana on teosofisen liikkeen kahden perustajan, Moryan ja Koot Hoomin filosofinen ja tieteellinen sanoma. Heidän opetuksensa ovat Salaisen Veljeskunnan säilyttämää alkuperäistä jumalallista ilmoitusta ihmiskunnalle.
Helena Petrovna Blavatsky julisti maailmalle em. itämaisten Mestareitten sanomaa paljastaen siellä säilytettyä ja enimmäkseen salassa pidettyä tietoutta.
Teosofian keskeisimmän sanoman muodostavat opit veljeydestä, karmasta, jälleensyntymisestä, kehityksestä sekä ihmisyyden Mestareista.
H. P. Blavatsky tunsi Jeesus Kristuksen työn ja vuorisaarnan, mutta viittaili niihin varovasti, ettei teosofiaa olisi sekoitettu virallis-kristillisyyteen. Hän toi esille Kristuksen ja vuorisaarnan kuvaillessaan mm. länsimaiden sotaisuutta, ks. Teosofian avain s. 86–87.
Suomessa eläneet Pekka Ervast, J. R. Hannula ja Väinö Lehtonen ovat elävöittäneet H. P. Blavatskyn opetuksia aiempaa selvemmin Kristus-viisaudella.
Kuolemanjälkeisen elämän lopussa persoonallisuuden parhain "tuoksu" yhtyy korkeampaan minään sitä kasvattaen.
Olemme – harvoja poikkeuksia lukuunottamatta – kahtia jaettuja minuuksia. Päivätajuinen persoonallinen ihminen on heijastuma korkeammasta minästään, joka on kuolematon. Jälleensyntymässä korkeammasta minästä lähtee kuin säde aineeseen, jolloin muotoutuu uusi persoonallisuus jatkamaan tajunnan kehitystä siitä kohdasta, johon se on tullut.
Inhimillisten pyrkimysten tuloksena persoonallisuus kehittyy korkeamman minän kaltaiseksi niin, että voi siihen lopulta maanpäällisen elämän aikana yhtyä. Saavutamme persoonallisen kuolemattomuuden ja synnymme jatkossa tänne kokonaisena ihmisenä.
Olemme saastuttaneet maan astraaliauraa miljoonia vuosia sodilla, kidutuksilla, intohimoilla, valheella. Ajatukset, tunteet ja pyyteet ovat eläviä olentoja astraalis-mentaalisessa maailmassa ja nuo luomamme ajatus-tunne-pyyde -muodostelmat innoittavat meitä kaltaiseensa toimintaan. Suurin osa ihmiskunnasta ottaa vielä ajatuksensa ja tunteensa näistä muodostelmista eli helveteistä, kiirastulista ja persoonallisista taivaista. Luulemme ajattelevamme, mutta meitä vain ajatteluttaa. Koska olemme saastuttaneet astraalis-mentaalisen maailman, on meidän se myös puhdistettava.
Ajatellessamme kaikkea sitä pahaa, mitä olemme tehneet, syytämme siitä Saatanaa. Virallistuneessa kristinuskossa Saatana on kuvattu pukinsarviseksi ja kaviojalkaiseksi hirviöksi, joka käy ympäri kuin kiljuva jalopeura etsien kenet voisi niellä. Saatana on aivan toisenlainen. Jobin kirjassa hänet kuvataan yhdeksi jumalien neuvoston jäseneksi.
Saatana on karman toimeenpanijoiden johtaja. Korkealle enkeliolennolle on uskottu vaikea tehtävä. Hän on kasvattanut meitä kärsimyksien avulla – pyrkinyt hyvään tuottamalla kärsimystä. Hänen johtama elämänkoulu innoittaa kärsimyksiä aiheuttaviin ajatuksiin, tunteisiin ja tekoihin jopa niin, että saatamme olla saatanallisempia kuin Saatana itse.
Aikanamme on avautunut mahdollisuus lunastaa karmaa henkisellä työllä, toisin sanoen siten, että teemme niin paljon hyvää kuin mitä olemme pahaa aiheuttaneet. Emme enää ota silmää silmästä ja hammasta hampaasta, vaan annamme kohdaltamme karman johdon Kristuksen käteen. Karman johdon siirtyminen Kristuksen käteen ei tarkoita syysuhteen lain kumoamista, vaan karmallisten velkojen maksutavan muuttumista. Jeesus opetti passiivista maksutapaa: älä ole pahaa vastaan, älä vetoa kostoon, anna anteeksi. Pekka Ervast liitti edelliseen aktiivisen maksutavan opettaen: sovita karmalliset velkasi henkisellä työllä.
Teosofia kertoo luomistyön alkaneen sisäisistä maailmoista ja ulottuneen myöhemmin näkyväiseen maailmankaikkeuteen.
Samoin ihmiskehityksessä kaikki alkaa sisältä tullen tietoisuuden piiriin ja sitten itsetietoiseksi toiminnaksi, jolloin ihminen on kuin yhtä tekojensa kanssa. Vaikka korkeampi minä on kuolematon ja vaikka se on koostunut pelkästään ikuisuusarvoisista kyvyistä ja ominaisuuksista, niin ilman kiinteää yhteyttä päivätietoiseen ihmiseen ja Kristukseen korkeampi minä on kuin koru, ilman jokapäiväisen elämän käyttöarvoa. Ihmiskehityksen ensimmäinen tavoite on alemman ja ylemmän minän yhtyminen, jolloin persoonallisuus saavuttaa kuolemattomuuden.
Persoonallisen kuolemattomuuden saavuttamisen jälkeen on edessä jumalalliseen monadiin yhtyminen ja sen jälkeen vielä nouseminen Isän maailmaan.
– – – – – – –
Aiemmin yhteys Kristukseen saatiin transsitiloissa ja muisto kokemuksista tuotiin päivätajuntaan.
Buddha avasi uuden tien, sillä Kristus valaisi hänen päivätietoisen järkensä totuuden Pyhänä Henkenä. Hän kuvaa saavutustaan mm. jalon kahdeksankertaisen tien etapeilla.
Nyt totuudenetsijä voi pyrkiä päivätajunnassaan suoraan Kristuksen yhteyteen toteuttamalla Vuorisaarnan
elämänohjeita. Tämä mahdollisuus avautui Jeesus Nasaretilaisen henkisessä työssä. Jumalan ihannekuva
ihmistäydellisyydestä, Kristus, laskeutui Jeesus Nasaretilaiseen ja sai hänessä muodon. Kristus pääsi näin
vaikuttamaan koko ihmiskunnassa. Jeesus totesi muutoksen mm. seuraavaan tapaan: Jos en olisi tullut ja puhunut
heille, ei heillä olisi syntiä; nyt heillä ei ole, millä syntiänsä puolustaisivat.
Sisin herkistyi ja aloimme tuntea aiempaa selvemmin sielullisia ristiriitoja.
Jeesus Kristuksen avaaman henkisen tien lisäksi kristosofiassa valaistaan Pekka Ervastin avaamaa
uusinta henkistä tietä. Muutoksia voi havainnollistaa seuraavasti:
– Buddhassa Kristus saavutti järjen tason Pyhänä Henkenä
– Jeesus Nasaretilaisessa Kristus saavutti tunnetason Poikana, rakkautena, näin järkeä kirkastaen
– Pekka Ervastissa Kristus-Isä kiinteytyi kemiallis-fyysilliselle tasolle tekojen maailmaan hyvänä tahtona
Sielullisten ritiriitojen ohella myös käytännön ristiriidat, kuten sotaisuus, näkyvät entistä selvempinä. Meitä ei kuitenkaan ole jätetty pelkästään ristiriitojen varaan, vaan on tuotu esille Vuorisaarna, jonka elämänohjeita noudattaen ristiriidat voitetaan.
Henkinen työ ja henkinen elämä – uskonsa ja uskontonsa toteuttaminen – on nyt sitä, että aloittaa teoista ja pyrkii elämään ja toimimaan jokapäiväisessä elämssään inhimillisesti ja järkevästi rauhaa rakentaen.