Kristosofi 10 / 2018

säisi vain pahan voimaa maailmassa. Meillä ei ole enää, millä väkivaltaa puolustaa. Jos annamme tarkoituksen py ­ hittää keinot, tiedämme, mitä teemme. Sen tiedon tukena on omatuntomme. Mutta, niin tärkeä moraalinen tekijä kuin omatunto onkin, voidaan se tuudittaa uneen, sitä syvempään, mitä arvovaltai ­ semmalta taholta nukutus suoritetaan. On tietysti muistettava, ettei syyttäminen ole rakentavaa. Mutta annettakoon kirkon tuoda itse esille kantansa Jeesuksen seu ­ raamisesta aikana, jolloin sodan myrsky löi ylitsemme ja elämä ankaralla tavalla kysyi, mille perustalle olimme rauhan ai ­ kana rakentaneet, Kristukselle vai aseil ­ le. (Sillä elämä antaa meille aina tilaisuu ­ den toteuttaa uskoamme käytännössä, ha ­ lusimmepa sitä tai emme.) Tohtori Väinö Perälä kiijoittaa vuoden 1945 Teologisessa Aikakauskirjassa: ” Euroopassa 1800-luvulla tapahtunut valtiollinen kehitys on ollut omiaan kir ­ kastamaan puolustuslaitoksen merkitys ­ tä. Vuosisadan loppuun mennessä saivat kuitenkin vastakkaiset virtaukset kanna ­ tusta. Tunnettu on Tolstoin puolustusni- hilistinen kanta. On syystä sanottu, että hänen esittämänsä vuorisaarnan tulkinta ei ole Raamattuun perustuva eikä liioin terveen järjen kannalta mahdollinen. Meillä on oikeus asettaa sitä vastaan Lut ­ herin käsitys. Sen mukaan ihminen toi ­ mii sotilaana rakkauden työssä ja taiste ­ lussakin ovat hänen vaikuttiminaan kuu ­ liaisuus Jumalan tahdolle ja rakkaus lä ­ himmäiseen. ” ” Teologia ” , jatkaa lehti toisaalla, ” on jo aikoja sitten päässyt yksimielisyyteen siitä, etteivät vuorisaarnan ehdottomat vaatimukset ole tarkoitetut miksikään yh ­ teiskunnalliseksi ohjelmaksi. Uuden Tes ­ tamentin mukaan ei ole mitään takuita siitä, että maailma tulisi paremmaksi ja riita-asiat ratkaistuiksi sillä, että yksityi ­ set muuttuneet kristityt rupeaisivat elä ­ mässään noudattamaan jotain korkeam ­ paa moraalia. Tällainen ajatus on pelkkää haihattelua. ” Ja kuitenkin oli Jeesus sanonut: ” Joka rikkoo yhtäkään näistä käskyistä, sitä on sanottu pienimmäksi Taivasten Valtakun ­ nassa. ” Ja sanonut vielä: "Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: Ei ole pal ­ velija herraansa suurempi. Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vai ­ noavat. ” Me tiedämme, miten alkukristityt nuo sanat omaksuivat. Ehkä he olivat tämän maailman silmissä yhtä epäkäytännölli ­ siä kuin evankeliumien henki edellä mai- nittujen teologien mielestä. Mutta me kunnioitamme alkukristittyjen uskoa. Voimme vain kuvitella, miten paljon sitä hämmästyi myös sikäläisen maailman ylin, joskin salassa toimiva johto. Miten Jumalan vihana palvotut ja pelätyt kar ­ man herrat pysähtyivät ja katsoivat häm ­ mästyneinä maan päälle. Siinä on pieni joukko, jonka niinkin vanha karma kuin Atlantiksella käyty sota on johdattanut petojen aition eteen. Mutta tuo joukko käy kuolemaan laulaen ilosta, että saa kulkea mestarinsa jäljessä. Onko Kristuksen seuraajan aina kan ­ nettava oijantappurakruunua? Ehkei tä ­ män maailman ruhtinaskaan vastaisi tä ­ hän kysymykseen myöntävästi. Eihän Saatana ole pitänyt meille kärsimyksen koulua kärsimyksen itsensä takia, vaan kasvattaakseen meistä uljaita, vahvoja persoonallisuuksia. Sillä planeettamme läksy on ankara. Se kuuluu: Kestä kaikis ­ sa olosuhteissa. Tämä läksy osoittaa, ettei kärsimystä tule myöskään pelätä. Tuon pelon voitta ­ minen on edellytyksenä sille, että voim ­ me tulla ihmisiksi. Nyt olemme vain osit ­ 305