Kristosofi 10 / 2018

Sinikka Savolainen Rakkauden lain seuraaminen Omatuntomme on Jeesuksen ansiosta tullut herkemmäksi. Voimme ymmärtää hänen ristillä lausumiensa sanojen, ” Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät ” , viittaavan tähän. Kaksi tuhatta vuotta sitten eläneet Golgatan te ­ loittajat olivat aikansa lapsia. He suorit ­ tivat tehtävänsä lain palvelijoina sen kummemmin asiaa miettimättä. He luot ­ tivat siihen, että koneisto, jonka osasia he olivat, tietää kyllä, mitä tekee. Elämä ei lukenut sitä heille rikkeeksi siten, kuin se nyt Jeesuksen jälkeen sen tekisi. ” Uuden käskyn minä annan teille ” , oli Jeesus sanonut. Uuden ihanteen hän an ­ toi meille. Jeesuksen jälkeen ei voida enää piiloutua ulkoisen lain taakse. Eivät niin voi tehdä enää nuo teloittajatkaan, jotka elämänkoulu on saattanut todennä ­ köisesti jo ainakin kerran syntymään maan päälle, maan päälle, missä hallitsee uusi laki, rakkauden laki. Ja se laki on nyt kirjoitettu myös noiden silloisten rooma ­ laisten sydämeen. Tuo pyyntö, ” anna heille anteeksi ” , osoittaa, ettei Jeesus olettanut Jumalan pitävän häntä minään sovitusuhrina, vaan hän puhui ikään kuin hän yrittäisi lepyt ­ tää kokemansa kohtelun Jumalassa herät ­ tämää suuttumusta. Meidän täytyy sanoa ” ikään kuin hän yrittäisi ” , sillä eihän Ju ­ malaa tarvitse lepyttää. Vertaamalla Hän ­ tä aurinkoon, joka lähettää siunaavat sä ­ teensä niin hyville kuin pahoillekin, pal ­ jasti Jeesus vihittyjen suuren salaisuuden, sen, että karman herrojen Rankaisemisen ja palkitsemisen ” takana on rakastava Isä, jota eivät meidän virheemme kiinnosta, vaan joka kutsuvana, nostavana voimana vaikuttaa hengessämme - sikäli, kuin it ­ se luovumme vihasta ja katkeruudesta. Voimme ymmärtää tuon pyynnön ol ­ leen tarkoitettu opetukseksi meille, riitai ­ sille ihmisille, muistutuksena anteeksian ­ non pyhästä laista. Heikentyvän ruumiin tuskatkaan eivät estäneet Jeesusta opet ­ tamasta sanoillaan ja esimerkin kouriin ­ tuntuvalla voimalla siitä, ettemme Kris ­ tuksen seuraajina unohtaisi antaa aina an ­ teeksi. Että mestarinsa tavoin antaa Jee ­ suksen seuraaja ennemmin tappaa itsensä kuin puolustautuu väkivalloin, mikä li- sanoo jossakin kirjassaan tähän tapaan, että kyllä Jeesus olisi voinut antaa op ­ pilailleen Pyhän Hengen kasteen maan päällä ollessaan, mutta todennäköisesti kaikki oppilaat eivät olleet siihen kyp ­ siä. Vasta kun he olivat kokeneet kaikki Golgatan järkytykset ja heistä oli karis ­ sut kaikki turhat luulot pois, Mestari täytti lupauksensa. Tämä aihepiiri on tavattoman laaja ja korkea. Sen kuvaaminen on lähes mahdoton. Mitä enemmän tutkii, sitä korkeammalle nousee Pekka Ervastin okkulttinen asema ja sitä lähemmäksi hän tulee tavallista ihmistä. En löydä sanoja tämän kuvaamiseen. Mutta J. R. Hannula ja Väinö Lehtonen ja H. P. Bla- vatsky ovat sellaisia oppaita pyrkijälle, jotka osaavat auttaa ja lohduttaa. 304

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjg2Nzk=