Kristosofi 10 / 2018

Lauri Hämäläinen Etsin ja löysin Lapsuuteni ja nuoruuteni aikana naapu ­ ripitäjässä oli tunnettu maallikkosaar ­ naaja, taitava puhuja, jonka uskonnolli ­ siin tilaisuuksiin tuli kauempaakin kuu ­ lijoita. Olin saanut sen vähäisen henkisen kasvatuksen, joka minulla oli, luterilai ­ selta kirkolta. Sitä pohjustivat pyhäkou ­ lu, kansakoulu ja lukuisat uskovaiset ihmiset, sekä heidän hengelliset ko ­ koukset eli seurat. Seuroissa oli useita puhujia. Väliin laulettiin virsiä. Sen ha ­ taran elämänkäsityksen mukaan hyvä ihminen oli uskovainen, henkisesti si ­ veä ja oli hyvä lähimmäisilleen, jos mahdollista. Kun kuulin, että tuo kuuluisa puhuja esiintyi aivan naapurissa, menin kuule ­ maan. Jäin eteiseen, sillä tupa oli jo täynnä väkeä. Puheen sisällöstä en muista muuta, kuin että ” ihmisen hyvil ­ lä töillä ei ole mitään merkitystä. Täy ­ tyi vain uskoa Jeesuksen vuodatettuun vereen ja armoon. ” Tuo oli isku vasten kasvoja, sillä olin ymmärtänyt, että hyvä ihminen te ­ kee myös hyviä töitä. Läksin typerty ­ neenä pois. Uskoin, että tuo mies puhui totta, kun kerran oli Jumalan mies. Jä ­ tin moneksi vuodeksi sekä Jumalat että uskonnolliset seurat. Olin eräänlainen pakana, eikä sekään tuntunut hassum ­ malta. Mutta sitten elämä otti uudelleen kiinni. Kaikki se herttaisuus, jota koin lapsuudenkodissani, särkyi ja menetin läheisimmän ihmisen kuoleman kautta. En surrut niinkään itseni takia, vaan sen läheisen ihmisen, jonka saattelin hau ­ taan. Tein jopa jonkinlaista kauppaa Ju ­ malan kanssa hänen sielustaan. Se oli eräänlaista kaupantekoa ulkopuolisen Jumalan kanssa. Sillä siihen aikaan en tiennyt, että Taivasten valtakunta on si ­ säisesti meissä. Ja Jumalakin esiteltiin kaikkivaltiaana, jonkinlaisena ihmeju- malana, jolla oli kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Nyt on sanottu, ettei Ju ­ mala riko omia lakejaan ja säädöksiään. Tämä on paljon inhimillisempää. Sitten monen tuskaisan vuoden ku ­ luttua ” tuli mies menneisyydestä ” , joka lienee ollut vanha ystäväni. Näin olen ymmärtänyt. Hän puhui syyn ja seu ­ rauksen laista, jälleensyntymästä, kehi ­ tyksen laista ja niin edelleen. Tarkkailin häntä. Tuolla naamalla ei valehdella, tuo ihminen tiesi jotakin, sellaista, jota minä en tiennyt. Tuo havainto nousi jostain sielun pohjalta ja se vakuutti, et ­ tä tuo on totta. Sen jälkeen seurasi ankara kahlaa ­ minen kristosofisessa kirjallisuudessa. Se oli ahneutta, jota seurasi vieraspe ­ räisten nimien ja käsitteiden sekasotku tajunnassa, uupuminen ja kohta uudel ­ leen aloittaminen. Kuitenkin olen huo ­ mannut, että olen aloittanut oikeasta päästä. Sillä esimerkiksi Kirkko - ekleesia -kirjassa Pekka Ervast sanoo, että tietämättömyyden poistaminen on kirkon tehtävistä ensimmäinen. Eklee ­ sia muodostuu kaikista kehittyneimmis- tä oppilaista. Jeesuksen aikana eklee- sian muodostivat etupäässä nuo kaksi ­ toista Jeesuksen oppilasta. Siis tarkkaan valituista ihmisistä. He olivat saaneet Pyhän Hengen kasteen. J. R. Hannula 303