Kristosofi 10 / 2018

Sinikka Savolainen Suuri syntymä Ihmiset ovat olleet aina kiinnostuneita suurmiesten syntymästä. Ja tietäjät ovat vastanneet tähän, käyttäen yleensä taru ­ jen salaista kieltä. Mikä on myös saanut monet epäilemään, että tokkopa tuollais ­ ta ihmistä on ollut olemassakaan. Vanhat juutalaiset puhuivat lapsesta, joka ajelehti virran mukana kaislakoris- sa, kunnes se takertui ruovikkoon. Ei mi ­ hin ruovikkoon tahansa. Sillä itse Egyp ­ tin prinsessa löysi lapsen ja vei palatsiin ­ sa varttumaan kaikessa tiedossa ja vii ­ saudessa. Toisen tarinan mukaan juma ­ latar Patja nosti pojan virrasta. Sana mooses tarkoittaakin virrasta nostettua, pelastettua. Meille ei tarvitse selittää tuon kauniin kertomuksen merkitystä, jouluna kaikkein vähiten. Buddha sai syntyä palatsiin. Ja palat ­ sista hän lähti saadakseen tietää, mitä elämä maan päällä on ja miten sen on ­ gelman ratkaista. Jeesusta on sanottu kipujen ja kärsi ­ myksen mieheksi. Evankeliumit liittä ­ vätkin hänen varhaishistoriaansa hädän. Jäisikö Maria yksin hylkiönä huolehti ­ maan lapsestaan! Pitäisikö hänen syn ­ nyttää taivasalla vain kokematon isä aut ­ tajanaan! Maria pääsi huoneeseen, mihin Matteus kertoo tietäjienkin astuneen. Luukas ei tyydy tähän. Hänen sym ­ bolikielensä vaatii elävämpää kuvaa sie ­ lun tilasta sen valmistuessa suureen juh ­ laansa. Luukas puhuu nimittäin tallista, eläinten suojasta, inhimillistyvän sydä ­ men vertauskuvana. Joulu on juhlistamme lämpimin, hel ­ lin. Se nostaa esille sen rakkauden, mitä Jeesus tuli tuomaan. Pekka Ervast sanoo tästä: Ikuinen nainen, äiti, oli se luon- teenpuoli, joka jumalallisen armon kaut ­ ta johtaisi ihmiset Isän luo, täydelliseen rakkauteen. Joulu on myös Pekka Ervastin synty ­ mäjuhla. Ja ehkä kerran meidän kaik ­ kien, hänen seuraajiensa, jos jaksamme seurata mestaria. Jos jaksamme kohdel ­ la sydäntämme oikein. X/// taa edellistä elämäänsä. Kuoleman jäl ­ keen ihminen näkee virheellisen käsityk ­ sensä ja hänen omatuntoonsa jää varoi ­ tus vihasta. Seuraavassa elämässä ihmi ­ nen luonnostaan varoo kantamasta vi ­ haa. Lopullinen vihan muuttaminen hy ­ vyydeksi tapahtuu ainoastaan ruumiilli ­ sessa elämässä. Alkemistinen prosessi on sitä, että henkisessä työssä, esimerkiksi vihan voittamisessa, rakentuu uusia rakennus ­ aineita, kultaa, hopeaa ja jalokiviä, fyy ­ sisen käyttövälineen näkymättömässä eetteripuolessa. Kuolemassa ihmisellä ei ole mukana eetteristä puolta, joten tältä osin työ jää aina odottamaan uutta jäl ­ leensyntymää. Kun ihminen kuolee, niin fyysinen ja eetterinen puoli jää maan päälle ja häviää aikanaan. Kaikki katoa ­ maton säilyy kuitenkin ihmisen kor ­ keammassa minässä. Korkeampi minä lähettää aina uuden säteen maan päälle, luonto antaa uudet käyttövälineet ja näin ihminen voi jatkaa työtä siitä kohtaa, mi ­ hin edellisessä elämässään pääsi. 309