Kristosofi 10 / 2018

Arianne Heiskari Vanhasta liitosta uuteen Siitä, miten ihminen siirtyy vanhasta liitosta uuteen, saamme havainnollisen käsityksen, jos syvennymme siihen, mi ­ tä Väinö Lehtonen esittää Paavalista. Uudessa testamentissa esiintyvä Paa ­ vali eli Saulus oli fariseus. Hän oli syn ­ tynyt juutalaisista vanhemmista Juu ­ dean ulkopuolella, oli oppinut mies ja rabbi Gamalielin oppilas. Saulus noudatti tarkoin Mooseksen lakia. Hänen puheistaan näkyy, ettei hän ollut Ulkokullattu ” . Hän oli tosissaan. Hän ymmärsi, että juutalaisten uskonto oli muita uskontoja vakavampaapa kun hän kuuli, että lahkolaiset, joita myö ­ hemmin nimitettiin kristityiksi, eivät kunnioittaneet Mooseksen lakia, hän ryhtyi heitä vainoamaan. Hän oli muka ­ na - vartioiden kivittäjien vaatteita — kun uskonkiihkoinen kansa tappoi Ste- fanuksen. Saulus siis hyväksyi Stefa- nuksen kivittämisen. Sauluksen tapaus osoittaa, ettei hän osannut oppineisuu ­ destaan huolimatta erottaa Mooseksen opettamaa moraalia kaikesta muusta hy ­ västä, josta Vanha testamentti kertoo. Tähän tapaan Väinö Lehtonen kuvaa Saulus-Paavalin varhempia vaiheita kir ­ jassaan Murroskaudessa ja jatkaa sitten: Mooseksen käsky ” älä tapa ” on täy ­ sin ristiriidassa niiden julmien kehotus ­ ten kanssa, joita sekä Mooseksen kirjat että koko Vanha testamentti on tulvil ­ laan. Saulus ei nähnyt tätä ristiriitaa. Jos hän olisi nojannut yksinomaan Moosek ­ seen, hän ei olisi suvainnut tappamista. Sauluksen Jumala oli Vanhan testamen ­ tin julma ja väkivaltainen Herra, oikul ­ linen ja itseään palvova tyranni. Se nä ­ kyy mm. siinä, että hänen kerrotaan paaduttaneen faaraon sydämen saadak ­ seen aiheen tämän kurittamiseen. Se Ju ­ mala ei puhunut ihmisten sydämissä, vaan ihmisten ulkopuolella heidän py ­ hien kirjojensa lehdillä. Sieltä se mää ­ räsi, mitä Sauluksenkin oli tehtävä. Se määräsi tappamaan vääräoppiset. - Sau ­ lus uskoi, että ellei hän tottele Jumalan määräystä, hän joutuu ristiriitaan Juma ­ lan kanssa. Ja Saulus totteli, sillä hän uskoi Jumalan hyväksyvän Stefanuksen kivittämisen. On huomattava, ettei Ste ­ fanuksen kivittäminen häirinnyt Sau ­ luksen rauhaa. Mutta Saulus tuli vakavaan ristirii ­ taan. Hän joutui vakavaan murrokseen. Syy oli se, että hän oli täysin tosissaan. Hänen sisäinen onnen kaipuunsa ei koh ­ distunut nautintoihin. Se kohdistui suo ­ raan ylöspäin, jumalaan. Hänen onnen kaipuunsa oli muuttunut jumalkaipuuk- si. Saulus huutaa muinaisen Jobin taval ­ la: Sinua, Herra, en ole koskaan nähnyt. Olen vain kuullut sinusta puhuttavan. Tämä kaipuu johdatti Sauluksen Kris- tus-kokemukseen Damaskon tiellä. Silloin Jumala näyttäytyi hänelle, hän näki Jumalan. Kristus syntyi Sau ­ luksen sydämessä. Jumala oli hänen si- sässään ja Jeesus Kristus oli mukana hä ­ nen kokemuksessaan. Se kokemus pal ­ jasti hänelle, että uusi aika oli alkanut. Saulus-Paavalille paljastui uuden lii ­ ton mysteerio. Laki tuli kirjoitetuksi hä ­ nen sydämeensä. 311

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjg2Nzk=