Kristosofi 10 / 2018
kasvaa luojiksi. * Vanhassa Kaldeassa koko sivistys oli jäljestetty tähtitieteelliselle eli astrologi selle pohjalle ja siinä otettiin huomioon koko aurinkokunta. Jokaiselle aurinko kuntamme planeetalle oli pyhitetty ja pystytetty oma temppeli. Aurinko-juma lalle pyhitetty temppeli oli keskellä, ja sen ympärille oli rakennettu temppelit toisille planeettajumalille. Kaldealaiset olivat astronomeja ja astrologeja. Heidän vanha sivistyksensä oli tieteellisessä merkityksessä erittäin korkeatasoista. Onhan meillä vielä tänä päivänä käytössä kaldealaisilta peritty ajanlasku. Jo he jakoivat vuorokauden 24 tuntiin ja viikon seitsemään päivään. Heilläkin oli vuodessa 365 päivää ja 12 kuukautta. Kaikki perustavat tähtitieteel liset tietomme ovat vanhaa kaldealaista viisautta. Pekka Ervastin mukaan itämaan tie täjät Melkior, Baltasar ja Gaspar olivat kaldealaisia astrologeja. He olivat täh distä lukeneet, että ihmiskuntaan syntyy merkillinen opettaja ja siksi he lähtivät lahjoineen tervehtimään vastasyntynyttä Jeesus-lasta. Kerrotaan, että tietäjät oli vat lähteneet matkalle nähtyään kirkkaan tähden, joka kulki heidän edellään ja joh ti heidät Betlehemiin lapsen luo. Kertomus on luonnollisesti legenda ja siitä on monia versioita, mutta kuiten kin se perustuu tosiseikkoihin. Jos asioi ta ei voida selittää kyllin yksityiskohtai sesti, ne voidaan pukea vertauskuvalli seen asuun. J. R. Hannulan mukaan itämaan tie täjät olivat Melkisedekin kolme korkeaa apulaista eli ministeriä. Melkior oli van hin, jo valkopartainen. Baltasar oli kes- ki-ikäinen ja Gaspar nuorin. Lahjoinaan he toivat kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Entä Melkisedek, jonka apulaisia nä mä tietäjät kristosofian mukaan olivat? Melkisedekistä kerrotaan sekä Van hassa että Uudessa testamentissa. Moo seksen kirjan mukaan hän oli Saalemin kuningas, Jumalan ylimmäinen pappi, joka toi Abrahamille leipää ja viiniä ja siunasi tämän. Hebrealaiskiijeessä ker rotaan Jeesus Kristuksen olevan pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan. Lisäksi kerrotaan, ettei Melki- sedekillä ole isää eikä äitiä, ei sukua, ei päiviensä alkua eikä elämänsä loppua. Hänet on kuvattu Jumalan pojan kaltai seksi ja hän pysyy pappina ainaisesti. Melkisedek tunnetaan myös hindulai sella nimellä Sanat Kumaara. Hän tuli maaplaneetalle Venuksesta toisten kor keiden olentojen kanssa miljoonia vuo sia sitten ja he perustivat maapallolle Valkoisen Veljeskunnan valvomaan ih miskunnan henkistä kehitystä. Melkise dek kuvataan ” ikuiseksi nuorukaiseksi ” , sillä hän elää itse itselleen luomassa eet- teriruumiissa. Tällä majesteetillisella olennolla ei todellakaan ole isää eikä äi tiä. Henkisten kuninkaitten suuruus ilme nee siinä, että he palvelevat toisiaan ja antavat toisilleen lahjoja. ” He antavat niitä sekä toisilleen että ihmiskunnalle. — Henkiset Kuninkaat ovat veljiä, he rakastavat, auttavat ja tukevat toisiaan, he nostavat toistensa arvoa, tunnustavat toistensa suuruuden, puhdistavat toisten sa ihmisten käsissä vääristyneitä opetuk sia. Henkisten Kuninkaitten suuruus nä kyy siinä, että he palvelevat toisiaan suu ressa rakkaudessa. ” (Väinö Lehtonen, Ihmisyyden puutarha s. 73.) Hilkka Lampinen hilkka.lampinen@phnet.fr 297
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy Mjg2Nzk=