Kristosofi Nro 9 / 2018

Sinikka Savolainen Sotainnosta luovuttava tuonelassa Mahtavasti olivat urut soineet. Vielä soiton tauottua väreilivät sävelet avaran holvin alla, poistuvien askelten kopina ja sitä seurannut hiljaisuus vahasivat tilan. Mutta tuskin vainaja oli siitä enää tietoinen. Hänen tajuntansa oli vetäyty ­ mässä niiden muistojen maailmaan, jotka tulisivat muodostamaan häntä odottavien kokemusten vaihtelevat näyt ­ tämöt. ” Ei muuta kunniaa, kuin kuulla kummultasi sun kuusiesi kuiskintaa. .. ” Ei muuta kunniaa! Tuo kunnia oli kan ­ nustanut häntä. Tietysti sen oli tehnyt myös rakkaus isänmaata kohtaan. Mut ­ ta kunnia oli suonut hänelle suurimman hyvityksen. Sillä ei hän oikeastaan ollut halunnut mennä tapattamaan itseään sen enempää kuin tappamaan muitakaan. Häntä oli käsketty ja hän oli totellut. Olihan hän valan tehnyt mies. Ja, mikä ­ li hän ymmärsi, oli vala aina asetettava ovat ikään kuin sidoksissa toisiinsa. Esimerkiksi hyvyyttä toteuttava, hyvää tahtova ihminen toteuttaa myös Vuori ­ saarnan toisten käskyjen positiivisia puolia. Hän ei sodi, vaan rakastaa kaik ­ kia ihmisiä. Hän rakentaa rauhaa. Hän Pysyy totuudessa eikä ajattele epäpuh ­ taita ajatuksia. Ei hän ole vilpillinen ajatuksissaan toisia ihmisiä kohtaan, ei taloudellisesti eikä sukupuolisesti. Hy ­ vää tahtova ihminen hillitsee itseään ja omalla esimerkillään hän vaikuttaa toi ­ siin ihmisiin. Vuorisaarnan käskyt eivät ole ulko ­ naisia ohjeita, niin kuin maalliset laki- pykälät, joita ihmiset laativat oman vii- omantunnon edelle. Kelpasi siinä astua herran eteen kunnialla kruunattuna. Vaan, millainen on tuo kruunu? Ei se tietäjän silmissä kruunulta näyttänyt. Ennemminkin vainajaa komistaa kiitos ­ puheilla paisutettu astraaliverho. Vanha sanonta kuuluu, ettei kuolleesta saa pu ­ hua pahaa. Kenestä sitten saisi? Mutta siunaustilaisuudessa ovat vainajan hen ­ kilöön kohdistuva kiitos ja ylenpaltti ­ nen ylistys vain omiaan kasvattamaan tämän alempaa ajatusten ja tunteiden verhoa. Turhista kuvitelmista on kui ­ tenkin luovuttava, sillä jos ei elämässä, niin ainakin kuolemassa on ihmisen pakko kuunnella totuuden ääntä. Kyllä ylistyksellä ja kunnialla on si ­ jansa arkunkin äärellä. Sillä planeet ­ taamme ei sanota vain Tuskallisten Ponnistusten kouluksi, vaan myös Kun ­ nian kouluksi. Ja hyvin nämä nimityk- sautensa mukaan. Kirjassa Nykyisen ajan ongelma ja sen ratkaisu Pekka Er- vast kirjoittaa (sivulla 162): ” Näitä käs ­ kyjä ei kukaan ihminen ole laatinut; mi ­ nä olen ainoastaan tulkinnut näiden muodossa ikuisen elämän lakeja. Ne käskyt ovat kirjoitettuina teidän sydä ­ messänne, järjessänne. Kun te niitä alat ­ te noudattaa, silloin vedätte sisimmäs- tänne esiin, mitä siinä on pyhintä ja pa ­ rasta, ja te tuotte taivaan maan päälle. Niin paljon kuin teidän persoonallisuu ­ tenne muovautuu sisäisten elämänla- kien mukaiseksi, niin paljon se tulee ikuiseksi. ” 267