Kristosofi Nro 9 / 2018

set täydentävät toisiaan. Sillä todellisen kunnian ymmärtäminen on monen tus ­ kan takana ja paljon saa ihminen pon ­ nistella, ennen kuin hän oppii antamaan kunnian yksin Jumalalle toimien itse kunniallisesti jokaista ihmistä kohtaan. Jos edistämme sitä, että joku joutuu hä ­ peään, saavuttaa häpeä ennemmin tai myöhemmin meidät itsemme. Sellainen on Jeesuksen opettama karman laki. Elämän suuresta viisaudesta olisi arkun ääressä hyvä puhua, sen hyvästä järjes ­ telystä myös vainajan maisen taivalluk ­ sen kohdalla. Jo tuntia, paria ennen siirtymistä toi ­ selle tasolle oli vainajan järki päässyt osalliseksi tästä viisaudesta. Mutta tuossa kokemuksessa oli ollut seikkoja, jotka olisivat hämmästyttäneet häntä, jos hän olisi ollut oma itsensä, tai ollut yhä se, jona hän oli itseään koko elä ­ mänsä ajan pitänyt. Tuo kokemus oli alkanut sillä, että jokin suuri valo oli työntänyt syrjään hänen laskelmoivan ja mahtipontisen pikku minänsä ja kut ­ sunut tilalle sen takana piilevän kor ­ keamman järjen. Yhtyneenä tuohon va ­ loon oli tuo - tai, niin kuin hänestä jol ­ lakin kummallisella tavalla tuntui: hän itse - tarkastellut kuvien virtaa, joka oli kiitänyt hänen silmiensä ohi. Tuo virta oli koostunut lukemattomista ajatuksis ­ ta, tunteista, sanoista ja teoista, joista jokaisen oli hän tunnistanut omakseen. Ja liukuessaan tällä oudolla tavalla koh ­ ti lapsuuttaan oli hän - ei niin kuin koh ­ talon jumalattaren, vaan kuin jonkun lempeän ystävän avulla — jakanut elä ­ mänsä kahtia, tyynesti ja rauhallisesti, melkeinpä hymyhuulin. Että panettelu, omanedun tavoittelu ja pettäminen kuuluvat samalle puolel ­ le, sen hän ymmärsi. Olihan hän useam ­ pia niistä jo maan päällä katunut. Mut ­ ta merkillistä oli ollut se, että Kristuk ­ sen näin herätettyä hänet hänen maan ­ päällisen elämänsä viimeisenä päivänä, olivat tuomittavien joukkoon joutuneet myös valaja sotilasuhri, kaikki ne tais ­ teluihin liittyneet urotyöt, joilla hän oli ansainnut sankarin nimen. Ja omituises ­ ti ne vetivät häntä yhä puoleensa. Moninaiset ovat ne näkymät, joista sielu saa nyt oppinsa ammentaa. Väinö Lehtosen kirjasta Erämaan tietäjä löy ­ tyy seuraavanlainen kuvaus näistä ” kunnian kentistä ” : Vainaja huomaa is ­ tuvansa virran rannalla uittamassa var ­ vastaan, mikä on omituisen pitkä ja minkä päässä on kuin kotkan kynsi. Hän yrittää kävellä, mutta kompastuu kynteen. Noustuaan hän huomaa kyn ­ tensä tarttuneen pääkalloon. Hän ravis ­ taa sen rannalle huomaten, että kalloja on kaikkialla kivien välissä. Hän koet ­ taa kiinnittää huomionsa varpaaseen. ” On tämä kunniakas varvas, nuo kallot ­ kin ovat sen aikaansaamia, oikea ritari- varvas ja aateliskynsi. Siinä on minun kunniani, sankarikunnia, elämäni kruu ­ nu. ” Kunhan kukaan ei astuisi sen pääl ­ le. Siinä on kyhmykin. Kyhmy paisuu pääksi, jonka vainaja tunnistaa. ” Olit vihollisen puolella ja ammuin sinut. Voi, häpeää! Hän, jota pidin vihollise- nani, on kasvanut kiinni kunniani tun ­ nukseen. ” Varvasta pakottaa. Sitä on uitettava vedessä. Tuntuu pienoinen katumus. Samassa välähtää kuin silmä, joka pu ­ huu: ” Miekalla ansaittu kunnia on hä ­ peä helvetissä. ” Siellä vainaja nyt on. Ja varvas - se on sotahulluuden kasvat ­ tama. Taas valtaa häpeä. ” Täytyihän si ­ tä yhtyä sotaan, kun vihollinen hyökkä ­ si! ” ” Sinun kätesihän ovat aivan veres ­ sä ja vaatteesi, ihmisen veressä. Olet tuonelassa ” , kuuluu ankara ääni, ” ja 268