Kristosofi 10 / 2018

Anja Kesävuori Jumalallisesta rakkausvoimasta Pekka Ervast kertoo Tietäjän Aarteistos ­ sa (II s. 263), kuinka hän lukiessaan Salaisen Opin maailmansynnystä oli ihmetellyt itsekseen, mikä Logos oli. Johanneksen evankeliumi puhui siitä, ja uusplatonilaisessa filosofiassa sille an ­ nettiin maailman luomisen tehtävä. Sa ­ lainen Oppi sanoi, että Logos on maail ­ man luoja, mutta se puhui samalla mo ­ nista Logoksista ja kutsui Logosta myös Logoksien kokonaissummaksi. Tätä Pekka Ervast pohti. Hänellä ei ollut sil ­ loin sellaisia hakuteoksia kuin meillä on nyt, vain Salainen Oppi. Pekka Ervast kertoo, että kerran hä ­ nen soittaessaan isänsä lempikappalet- ta hänen "silmänsä aukeni ja katseensa tunki syvälle aurinkokuntamme sydän ­ maihin ” . Hän ymmärsi, että Logos oli suunnattoman korkea olentoja että ava ­ ruus oli täynnä näitä aurinkologoksia. Tuo ensimmäinen yleinen Logos jäi sa ­ laisuudeksi, mutta aurinkologosten ole ­ muksen Pekka Ervast ymmärsi. Hän kirjoittaa: "maailmankaikkeus oli jouk ­ ko ilmenneitä olentoja, siinä oli arvoi ­ tuksen ratkaisu, ja minä tunsin, kuinka itsestäni vyöryi ulos eläviä olentoja ja kuinka me ihmisetkin itse asiassa loim ­ me maailman ” . - Näin sitkeä miettimi ­ nen tuottaa tulosta. Näyssään Pekka Ervast näki, kuinka avaruudessa ja hänessä itsessäänkin loisti valo. Se oli järjen valo, joka oli muodoton, persoonaton, äärettömän korkea itsetajunta, joka loisti pimeydes ­ sä ja vyörytti itsestään kokonaisen maa ­ ilmankaikkeuden. Pekka Ervast kertoi, että tuon kokemuksen jälkeen hänelle selvisi Salaisen Opin ensimmäinen osa ja hän pystyi kirjoittamaan siitä. Hiljaisesta Vartijasta Tietäjän Aar ­ teisto kertoo, että hän on saapunut täh- teemme toisesta aurinkokuntamme täh ­ destä ja viipyy täällä manvantaran alus ­ ta sen loppuun saakka. (1909 s. 200.) Suuresta Uhrista en löytänyt Tietä ­ jän Aarteistosta mainintaa, mutta siellä viitataan uhrautumisesta puhuttaessa Pekka Ervastin Salainen Oppija muita kirjotuksia -vihkosen kolmanteen lu ­ kuun Maailman synty sekä Salaisen Opin Maailmansynty-osaan (1914 s. 56). Siellä kerrotaan: "Hän on se, joka aina muuttaa muotoaan, mutta aina kui ­ tenkin pysyy samana." (Salainen Oppi I s. 225.) Kosmisesta Kristuksesta Tietäjän Aarteisto kirjoittaa paljon. Tässä ly ­ hyesti voidaan mainita, että Kristus on se jumalallinen elämä, joka piilee jo ­ kaisen ihmisen sydämessä. Se on Juma ­ lan rakkaus, kuva täydellisestä ihmises ­ tä ja myös kasvattava voima, joka oh ­ jaa ihmiskuntaa kehityksen tiellä. Ni ­ mitykset Hiljainen Vartija, Suuri Uhri, Logos ja Kosminen Kristus tarkoittavat siis kaikki samaa jumalallista rakkaus- voimaa syvenevässä merkityksessä. / /y/ .y// y// .y// //// yyy /y7 313

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjg2Nzk=