Kristosofi 10 / 2018

Väinö Lehtonen Kolme tietäjää Evankeliumein mukaan saapui Jeesuksen syntymää tervehtimään kolme tietäjää, tuoden lahjaksi kultaa, suitsuketta ja myrhaa. Kertomus on tietenkin legenda, jonka joku asioita tunteva on lisännyt evankeliumeihin. Legendathan syntyvät useimmiten siten, että kun eräitä asioita ei voida selittää kyllin seikkaperäisesti, niin nämä verhotaan legendojen symbo ­ liikkaan. Niinpä tästäkin kertomuksesta on muokattu edelleen kaksikin legendaa. Toinen kertoo, miten eräs tietäjä jäi mat ­ kallaan harjoittamaan jotain laupeuden- työtä ja myöhästyi. Hän saapui vasta ristiinnaulitsemistilaisuuteen. Toinen legenda antaa tietäjille nimet ja kertoo, minkä ikäisiä he olivat. Ensimmäinen tietäjä, Melkkior, oli valkopartainen van ­ hus, hän toi kultaa. Toinen tietäjä, Bal- tasar, oli täysi-ikäinen mies, tuoden suit ­ suketta. Gaspaar toi myrhaa, hän oli nuorukainen. Tietäjälegendalla näemme olevan kolme alkulähdettä. Ensimmäinen on otettu suoraan elämästä, siitä, kuten edellä kerroimme, että manas, jumalal ­ lisen järjen säde on kauemmin tehnyt työtään valmistaakseen ihmisestä itse ­ tietoisen järkiolennon. Manas on verrat ­ tavissa vanhukseen. Buddhi on verratta ­ vissa täysi-ikäiseen mieheen, sillä sehän on vaikuttanut sukupuolivoiman välityk ­ sellä herätellen rakkauden kykyä. Mutta aatma on aivan kuin nuorukainen, sillä sen vaikutus on ollut kerrassaan olema ­ ton. Manaksen työ saavuttikin huippun ­ sa Buddhassa, jolloin järjen valo kirkas ­ tui yhdessä ihmisessä. Vastaavaisuuder 294

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjg2Nzk=