Kristosofi Nro 9 / 2018

Marraskuussa kaipuu Tumma, voimakas ruska illassa marraskuun. Levottomina vaeltavat pilvet yllä jokaisen puun ja pensaan ja suurten metsien, jotka vihreinä verhoavat poimuja harjujen ja laajalle rantautuvat taakse järvenselkien. Järvenselkä on harmaasta raskas, yllä peite niin painava sen. Martaana maassa lepää kaikki elämä kuolleitten ruohojen. On syksy tullut pohjoisen maille. Talvi itseään odottaa. Ja ihminen vaiti katsoo kuin hentoa unelmaa nousua uuden päivän, valon kajoa kalpeaa. Kesän kaipuu elää rinnassa ihmisen, eläinten ja soutaa suonissa kasvin, korsien. Lämmön ja valon kaipuu aurinkoon suuntautuu. Siihen ihminen tarttuu ja uskonsa vahvistuu. Hän tietää: Talven jälkeen on kevät ja kesä lämmön, auringon, joka keskitaivaalle nousee ja kasvattaa uuden kukinnon. Maan piirissä multaisessa elo jälleen heräävä on. Auringon tulinen voima maan elämän pelastaa. Ihminen vaiti seuraa sen suurta näytelmää. Valon ja lämmön hiljainen kaipuu hänessä elää ja halajaa suuren hengen syntymää. Pirta 282